Kustannus Makelä

Lasten- ja nuortenromaanit


 
Hilkka Liitsola
Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

"Mikään ei ole pääsaarelaisten mielestä yhtä pahaa kuin elämä merirosvona. Niin että sen täytyy olla aika mahtavaa. Kun täytin kymmenen vuotta ja sain oman huoneen, ryhdyin valmistautumaan siihen, että merirosvot tulevat ja sieppaavat minut."

Kajo on Korkeamuuri-nimisessä orpokodissa asuva tyttö, joka haluaa epätoivoisesti päästä pois ankeasta ja ilottomasta elämästään. Eräänä päivänä hänelle aukeaakin tilaisuus päästä karkaamaan, mutta kuinka ollakaan: kaksi merirosvoa sieppaa hänet mukaansa - juuri niin kuin hän oli salaa toivonutkin!

Uimataidoton ja vähäisesti kiipeilemään tottunut Kajo on aluksi merirosvojen matkassa aivan hädissään. Kajosta tehdään kuitenkin Merenkiitäjän laivatyttö, ja muu miehistö on vain mielissään, kun Kajo ei suostu uudessa tehtävässään miten tahansa pompoteltavaksi. Samalla Kajon vanhemmista ja menneisyydestä alkaa selvitä yllättäviä asioita...

Hilkka Liitsola on Prahassa asuva kahden lapsen äiti. Kesällä 2019 hän muuttaa ulkomaanvuosien jälkeen Tampereelle ja aloittaa työt lastenpsykiatriaan erikoistuvana lääkärinä. Liitsolan ensimmäinen romaani, herkkä ja humoristinen Herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä, ilmestyi keväällä 2018.

Kansi: Terhi Ekebom
ISBN: 978-952-341-293-4
Ilm: 10/2019
Ovh: 26,00 €

L 84.2 / n. 130 s. / 15,5 x 21,5 cm / Sid.




Takaisin