Kari Vaijärvi

Kari Vaijärvi

Kari Vaijärvi on syntynyt 13.6.1943 Helsingissä. Nykyisin Espoossa asuva Vaijärvi on nuortenkirjailija, tietokirjailija, kirjastonhoitaja ja kriitikko. Hän on julkaissut kymmeniä teoksia, pääasiassa lasten- ja nuortenkirjoja, mutta myös runokokoelman ja näytelmiä.

Vaijärvi on palkittu työstään useilla palkinnoilla 70-luvulta alkaen: hän on saanut mm. valtion kirjallisuuspalkinnon, lastenkulttuurin valtionpalkinnon ja kaksi kertaa Plättä-palkinnon. Viimeisimpinä tunnustuksina hän sai vuonna 2010 tietokirjallisuuden edistämispalkinnon sekä Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen-kunniakirjan lasten- ja nuortenkirjallisuuden eteen tekemästään pitkäaikaisesta työstä.

Aiemmin jo lehtiin kirjoittanut Kari Vaijärvi aloitti kaunokirjallisen uransa 28-vuotiaana julkaisemalla jännitysseikkailun Broidi tekee ryöstön (1971), jonka käsikirjoitus sai jaetun toisen palkinnon Tammen nuortenkirjakilpailussa. Sen jälkeen hän on kirjoittanut useita suosittuja jännityskirjasarjoja kuten Antiikkijengi ja Salapoliisi Jukka Vihin seikkailuja sekä jalkapallomaailmaan sijoittuva Kolmikko-sarja. Vuonna 2010 Vaijärvi teki uuden aluevaltauksen lapsille ja nuorille tarkoitetulla fantasiakirjallaan Kivisen kehän arvoitus. Sen jatko-osa Käärmekiven arvoitus ilmestyy syksyllä 2011.

Lasten ja nuorten lukemisharrastus on lähellä Kari Vaijärven sydäntä: hän on kehittänyt kirjavinkkausta ja osallistunut selkokirjallisuuden edistämiseen. Hän myös lastenkulttuurilehti Tyyris Tyllerön perustaja ja päätoimittaja.