Mirjami Doe

Kirjailijat ja kuvittajat: Tuula T. Matintupa

Kevät 2005. Nuori nainen saa liftikyydin, tutustuu antiikkikauppiaaseen ja jää hänen apulaisekseen.

Kun hylätystä maakellarista löytyy neljätoista vuotta myöhemmin ihmisen ruumiin jäänteet, rikosylikonstaapeli Alina Mänty tutkimusryhmineen on erikoisen haasteen edessä. Uhri on mitä todennäköisimmin kylässä aikoinaan jonkin aikaa asunut, Mirjamiksi esittäytynyt nainen, mutta tämän henkilöllisyydestä on vaikea löytää tarkempia tietoja. Ja kuka on vienyt vainajan luo kukkia kaikki nämä vuodet – surmaaja vai joku muu?

Kuva Mirjamista piirtyy monesta kulmasta, eri ihmisten linssien läpi, välähdyksinä. Useampikin kyläläinen oli ollut naisen kanssa tekemisissä. Mirjamia pidettiin lämpimänä ja ystävällisenä, toisaalta salaperäisenä, vapaana sieluna – ja kun hän oli yhtäkkiä kadonnut, hänen oli luultu vain lähteneen pois. Olihan hän ilmestynytkin kylään kuin tyhjästä.

Eeva Ruopakka on palannut kotiseudulleen sisartensa painostamana, pitämään huolta alkoholisoituneesta isästään ja syrjäytyneestä veljestään Aaronista. Hänen muistonsa Mirjamista ovat ajalta, jolloin hän itse oli murrosikäinen. Oliko hän tai joku toinen rakastunut Mirjamiin?

Aluksi vaikuttaa siltä, ettei Mirjamilla ollut kylässä vihamiehiä. Ennemminkin lojaaleja ystäviä, jotka eivät kyselleet hänen taustoistaan tai edes hänen sukunimeään. Mutta vähitellen esiin nousee muutakin, ja varmaa on, että joku tietää enemmän kuin kertoo…

Lopulta outo episodi kesäyössä alkaa paljastaa kuviota, joka johtaa syyllisen jäljille.

Yksityiselämässään Alina Mänty on luopumassa pienestä mökistään ja muuttaa ison talon puolelle Samulin kanssa. Kristiina-ystävän salamyhkäinen käytös mietityttää, ja tämän yllättävä uutinen asettelee piuhoja hieman uuteen järjestykseen Alinankin päässä.

 

ISBN: 978-952-341-541-6 Julkaisuaika: 04/2021Kansi: Nina Heinonen Kirjastoluokka: 84.2 / Sivut: n. 300 s. / Mitat: 21 × 14 cm / Sidos: sid. Osasto: Avainsana tuotteelle

Hinta: 27,90 36,00